Veri ja hampaitten kappaleet lensivät suusta, kun Kuparinen nousi pystyyn ja karjaisi: Perässä pojat!

•syyskuu 8, 2012 • Jätä kommentti

Image

Hän astui kolme askelta ja sai konepistoolisarjan rintaansa. Hän ei enää tuntenut miten eteenpäin ryntäävät sotilaat polkivat häntä. Hetken kuluttua venäläiset perääntyivät kohti kylää, ja jääkärijoukkueen rippeet nykertyivät missä sattuivat olemaan.

Vihollisen tykistö ampui vielä kokonaisen tunnin ja sitten venäläinen rykmentti teki vastahyökkäyksen. Pienelle aukealle rynni parisataa sotilasta, mutta he kaatuivat voitonvarmojen jalkaväkisotilaiden tuleen. Vihollisen kärjessä juoksi kookas punaupseeri ja hänen takanaan viisi naista. Konekivääriampuja painoi kahvasta ja he kaatuivat kesken juoksunsa, kaikki.

Vihollisen valtasi paniikki, he juoksivat vahvoin voimin päin konekivääreitä ja kuolivat kasoihin. Kuolevat kirkuivat viimeisillä voimillaan tulipalojen loimussa ja haavoittuneet vaikeroivat. Taisteluhauta toisensa jälkeen täyttyi tapetuista venäläisistä.

Lähde: Rintamalotat.

Mainokset

Lehväslaihon rintamalotat murtautuvat motista

•heinäkuu 11, 2012 • Jätä kommentti

Lehväslaihon teos ”Rintamalotat” on todella rautainen ajankuva ja annos realismia, jonka keskelle lotat aikoinaan yllättäenkin joutuivat. Teosta on kuvailtu hyvin todentuntuiseksi, ja siksi se onkin jokaiselle asiasta vähänkin kiinnostuneelle ”must read”. Lopussa lehväslaihomaisen kujanjuoksun päätteeksi mottiin jääneen kenttävartion joukkueesta pääsee omien puolelle elävinä vain neljä.

Image

Osastolla oli 37 vuorokautta raskasta taivaltaan takana heinäkuun loppupäivinä 1944, kun se yritti omasta kenttävartiostaan takaisin omien puolelle kahden venäläisen divisioonan välistä, etulinjan läpi.

– – –

Maijan kasvot olivat suomudan värjäämät ja hiukset valuivat vettä. Äkkiä suo heilahti valtavasta räjähdyksestä, mättäät repeytyivät tuiskuksi ja vesi lensi pilareina ilmaan. Nyt tuli heittimillä, luutnantti Niska ajatteli. Tästä ei pelastuisi kukaan. Perttilä oli jäänyt metsänreunaan viimeiseksi ja nyt hän rynni toisten perään, otti muutaman askeleet, ja tunsi voimakkaat iskut selässään. Pikakiväärisuihku hakkasi häntä hetken, ja eloton ruumis hytkyi. Joka mies oli pudottanut aseensa ja vain juoksivat kauhu silmissään ja pelko sielussaan. Pipsa puservi suustaan tiedotonta rukousta: älä anna osua, päästä, pelasta…

– – –

Niska pyyhki ravan silmistään ja kääntyi katsomaan Pipsaa. Tytön olkapäätä valui veri ja hame oli riekaleina. Niska tempaisi valtavilla voimillaan tytön olkapäille ja juoksi. Hän kompastui ja tajuton tyttö keirähti suoveteen. Niska veti henkeä, punnersi itsensä pystyyn ja juoksi taakkoineen kasvot luonnottomiksi vääristyneinä. Niska pääsi kypäräpäisen suomalaisen alikersantin luokse ja kaatui kanervikkoon. Niska oksensi verta. Pipsa nostettiin paareille.

– – –

Partanen näki suolla miten heittimen ammus iskeytyi heidän eteensä. Sirpale iski jalkaan kovalla voimalla kuin kirveenterä. Nyt osui, hän tunsi. Hän näki Maijan lentävän ilmanpaineesta kädet levällään, siltä putosi saapas, ei herra Jumala – se ei ollut saapas, vaan jalka…

– –

Jalkaväkiosaston kapteeni katsoi metsänpeikon näköistä alikersanttia ja totesi:

– Vain te neljä tulitte perille.

– Missä meidän luti on?

– Sitovat sitä juuri – se oksentaa verta, sai lopusa selästään läpi. Molemmat lotat haavoittuivat vakavasti, toiselta on jalka poissa. Muut osastosta makaavat kappaleina tuolla suolla.

– Ei helvetti. Mekö vain.

Hurmoksessa saa aikaan ihmeitä

•maaliskuu 27, 2012 • Jätä kommentti

Mikä tahansa organisaatio tai ihminen – sodassa tai rauhassa – saa aikaan ihmeitä ja löytää uusia voimia kun ”se hetki” tulee. Ohessa kirjasta Alakurtin tie pätkä kersantti Kallion otteita.

Jälleen jossain kaukana korvessa kaksi lähes loppuun saakka väsynyttä sissiä oli matkalla mihin menivätkään. Niin väsynyt ja hengästynyt tämä seitsemän aseen kantaja kersantti Kallio oli, että mies, kun makasi kuusen alla, huohotti ja veti ilmaa sisään ja työnsi ulos. Tämän jättiläisen silmät painuivat kiinni mutta edestä äänet varoittivat. Vain kolmenkymmenen metrin päässä käveli kymmeniä venäläisiä parvessa ja tilanne oli selvää heti. Sissikersantti nousi ylös, laski pikakiväärin suuren kiven päälle, nojasi ja karjaisi samalla kuin ampui:

– TÄÄLLÄ KUOLLAAN TÄNÄ YÖNÄ!

”Lännen nopein” sissi

•joulukuu 6, 2011 • Jätä kommentti

Lehväslaihon vakiotavaraa ovat siepattujen vankien pelastuskohtaukset. Niissä yhdistyy poikkeuksetta Lehväslaihon tunnusmerkit: sodan julmuus ja sissien lakoninen, omanarvontuntoinen taituruus. Ohessa alikersantti Kivimäki on juuri pelastanut vangiksi jääneet Kiurun kirjassa Seesjärven sissit.

Sissivääpeli Kiuru tuli Kivimäen viereen, ja oli kamala katsella. Miestä oli lyöty konepistoolin rautalevyperällä kasvoihin ja toisen kerran niskaan, ja verta valui ja mies oli kuin punaväriin kastettu.

– En näe toisella silmällä mitään ja niskani on kai poikki. Minä kaadoin niitä kymmenen.

Samassa jossakin kolmenkymmenen metrin päässä astui nuori venäläinen näkyviin. Sotilas hymyili ja huusi jotakin, huusi kai kun oli saaliistaan varma. Konepistooli oli ampuma-asennossa. Mutta yksi sissikomppanian ”lännen nopeimmista”, alikersantti Kivimäki tuliti suoraan rintaan, tarkasti, kamalasti ja lippaan loppuun, ja murahti:

– Tämä on veren, paskan ja kuoleman kamalaa korpea. Näin täällä käy, jos ei osaa. Ei tarvii tulla tänne turhaan norkoilemaan.

Luutnantti Katajan hurjat lääkkeet

•elokuu 2, 2011 • Jätä kommentti

Kirjassa Seesjärven sissit luutnantti Kataja haavoittuu päähän rajustikin juuri vihollisen puskiessa päälle. Tilanne on paha, kunnes luutnantti Kataja muistaa ”pillerivillen” riuskan hoito-ohjeen todellisten tilanteiden varalle. Aito Reino Lehväslaiho parhaimmillaan.

– Sanoihan pataljoonan lääkäri minulle, että jos oikein paha romuska painaa päälle, musertakaa viisi Työmies-tupakkia suuhunne ja imekää niistä maut pois. Minulla on Saimaata, kenellä on Työmiestä?

– Tosson, imehän heti. Tuleekin hemmetin rajut piiloleikit, jos sua pitää vielä kantaa, murahti Sammeli.

Kataja teki niin ja hörppäsi vettä sekaan. Luutnantti tunsi heti, että tämä on ärhäkkä panos, ja hetken kun perskoja imi ja nieli mehut, silmät pullistuivat ja korvissa jokin soi, ja siitin jämähti seisomaan. Vaikka tilanne muuttui äkkiä, yhtään ei naurattanut. Kataja piti kuusesta kiinni ja tiesi, että tätä ei voisi kertoa papillekaan. Mutta nyt nielin koko paskamötin, tuntuu jotenkin helpottavan, joten eteenpäin – sällit. Pääsikö luutnantti kävelemään? Kyllä, mutta väripallot kieppuivat silmissä ja aivan selvästi kuului miten torvisoittokunta puhalsi jämäkästi Porilaisten marssia, ja jostakin yläpuolelta kuului sotilaallinen käsky:

– ETEENPÄIN JA KOMPASSISUUNNASSA – LÄNTEEN!

 

 

”Se oli kovimpia saamiani käskyjä”

•huhtikuu 14, 2011 • 1 kommentti

– Sotkalla heti kärkeen ja vetäkää hyökkäys tavoitteeseen!

Se oli kovimpia saamiani käskyjä. Talin kirkonkylän tasalla hyökkäsi hirvittävien tykistökeskitysten jälkeen ja niiden aikanakin viisi armeijakuntaa. Leitimojärven molemmin puolin iski jo kuuluisa XXX Kaartin Armeijakunta, joka oli vahvistettu 50,000 mieheen. Hyökkääjiä oli etenemässä 160,000-180,000 miestä. Tuhat lentokonetta taivaalla ja 600 raskasta panssarivaunua ja valtava tykistö ja tietysti miesylivoima.

Meillä oli huolestuttavan vähän panssarivaunuja: yksi Sotka Juustilan tiellä ottamassa vastaan Kaartin valiojoukot.

– Ajakaa kärkeen!

Pelko oli kaikonnut, koska vapina loppui. Teimme sotilaallisesti kunniaa ja ajoimme kärkeen.

Lehväslaiho kertoo 25.6.1944 tapahtumista kiivaimmalla rintamalohkolla, jossa taisteli yhdellä sotasaalis-Sotkalla musertavaa ylivoimaa vastaan kirjassa ”Sotkalla sodassa”.

Kersantti Kauko Aulanko Sotkan ampujana Poventsan tiellä

•maaliskuu 25, 2011 • Jätä kommentti

Kärki etenee kohti Stalinin kanavaa ja valtaa Poventsan kolmella vaunulla ja kourallisella Laguksen raudanlujia jääkäreitä. Kohtaus kirjasta ’Sotkalla sodassa’. Päivä on 6/12/1941 kun majuri Häkkinen lähettää kello 22:30 viestin kenraali Lagukselle: -Poventsa vallattu.

Takanamme käytiin veristä lähitaistelua. Venäläiset olivat tien pohjoispuolella ja vastapäätä jääkärit. Ammuin heti viisi lipasta tyhjiin peekoolla ja sitten kokeilin ojaan kranaattia. Jälki oli kamalaa, ruumiiden kappaleet lensivät tulen ja savun seassa metsään. Sitten ammuttiin ojaa auki metri metriltä ja samalla jääkärit pääsivät vuoren rinteen ylös ja kieputtivat hetken konepistooleitaan ja heittelivät tien yli käsikranaatteja.

Ammunta loppui.

Kuolleita ja verta kaikkialla ja haavoittuneet yrittivät ryömiä rotkosta tielle, mutta loppu tuli lumeen ja pakkaseen ja äkkiä jäätyviin verilammikohin.

– Sota saatana, sanoin ääneen, mutta Niittylä oli hiljaa.

– Eteenpäin, perkele. Tämä on luutnantti Liukkosen käsky…

Heinon Lauri oli kumman hiljainen. Hän sanoi myöhemmin, että näki joka mutkassa lentäviä enkeleitä, jotka soittivat pitkillä torvillaan Porilaisten marssia.

Olimme hyökänneet tulen, veren, kuoleman, savun, ja paskankin läpi ja olimme tavoitteessa käskyjen mukaan.