Alakurtin tie ja sissin kyyneleet

Alakurtin tie on Reino Lehväslaihon – ’sotakirjallisuuden talttumattoman teräsmiehen’ – uusin ja 44. kirja. Minun oli aivan pakko blogata oheinen kohtaus keskeltä korpea ja sissisodan hurjaakin arkea.

– OLITTE TE POJAAAT TAAS KUSESSA. ME TULTIIN VÄHÄN JELPPAAMAAN. AMMUTAAN VAAN SAATANA…

Joskus myöhemmin, kun tämäkin sissiretki oli muistojen joukossa, tämä huippusissi, silloin jo vääpeli Rahka tunnusti saunassa, ku löylyt pyörivät seinillä ja kallistettiin saunakauhasta lähdeveteen sekoitettua pirtua ja puhuttiin, että kun sissikaverit tulivat mustassa yössä Tuntsan korvessa apuun, häneltä tuli itku – lyhyesti vain, mutta kyllä silmät oli kuivattava.

Kun Tikka kärjessä ampui kiven yli, hän ei tuntenut, mutta kun soturi rätkytti yhteen menoon viisi lipasta ja venäläisten ammunta loppui, hän tiesi, että siinä sotasankari tulitti. Kun se viimeinen lipas oli loppu ja hän ryömi Tikan viereen, tämä nykertyi vasten kiveä ja tulikuuma ase oli pudonnu märkään maahan ja sihisi siinä. Hän kuuli, kun Tikka sanoi:

– Ei saatana, tää ei enää ookkaan ihmisille. Isä Jumala, siunaa kaikki kuolleet ja vie tarhaasi ja auta meitäkin. Amen.

~ Kirjoittanut timomj : 31 joulukuun, 2010.